Hurrikaanien tarina

Lietteen ajosta täyden palvelun ympäristöhuolloksi

Huurrikaanit - Tarina

Lokakuljetus perustetaan

Kaikki alkoi vuonna 1964, kun Helsingin kaupungin Munkkisaaren vedenpuhdistamolla tarvittiin lietteen ajoa varten loka-autoja. Tällöin perustettiin yritys nimeltä Lokakuljetus, joka vastasi puhdistamon lietteen ajosta vuosikymmenien ajan. Muutenkin pääkaupunkiseudulla tarvittiin laajalti saostuskaivojen ja muiden kaivojen ja erottimien tyhjennyksiä.

Saostuskaivoja tyhjennettiin Fargo-merkkisellä kuorma-autolla vuonna 1969.

Arto Heino aloittaa

Vuonna 1967 yrittäjäksi ryhtynyt Arto Heino osti Lokakuljetuksen liiketoiminnan. Tällöin liikenteessä oli kaksi loka-autoa. Arto Heino kasvatti yritystä ja samalla kehitti viemärihuollon välineitä, jotka ovat vielä tänäkin päivänä laajalti käytössä. Arto Heino toimi Suomen Jätehuoltoliitossa sekä Ympäristöyritysten liiton ja Helsingin Kuljetusyrittäjien hallituksessa yli 10 vuotta.

Lietteen kuormausta Helsingissä Munkkisaaren puhdistamolla 1971.

Hurrikaanit - Arto Heino aloittaa
Hurrikaanit - Kalustoa kehitetään

Kalustoa kehitetään

Ensimmäiset kombi-ajoneuvot tuotiin Keski-Euroopasta Suomeen 1980-luvun alussa. Arto alkoi kehittää laitteita talviolosuhteisiin sopiviksi yhdessä laitevalmistajien kanssa. Kombit mahdollistivat imutyön ohella tehokkaan painehuuhtelun, jota käytettiin mm. putkilinjojen, kaivojen ja säiliöiden puhdistuksiin.

Huoltomies Ossi Gröhn huoltaa imu-/painehuuhteluyksikköä 1985.

Ensimmäinen suurtehoimuri

Vuonna 1986 Arto hankki toimialan ensimmäisen suurtehoimurin, jolla suoritettiin ennenäkemättömän tehokkaasti mm. eristeiden, kattosingelin ja maamassojen imurointeja sekä sepelin puhalluksia. Kameratekniikan kehityttyä yhä pienemmäksi putkistojen sisäpuolinen kuvaus otettiin käyttöön vuonna 1990. Kuvausaineisto luovutettiin asiakkaalle VHS-kasetilla.

Lokakuljetuksen suurtehoimuauto Moskovan kansainvälisessä autonäyttelyssä 1988.

Hurrikaanit - Ensimmäinen suurtehoimuri
Hurrikaanit - Lisää henkilökuntaa

Lisää henkilökuntaa

Seuraavan sukupolven esiintulo tapahtui vuonna 2000, kun Arto jättäytyi toimitusjohtajan tehtävistä ja Arton poika Tomi Heino otti tehtävän hoitaakseen. Seuraavan kymmenen vuoden aikana henkilökunnan määrä kolminkertaistui ja kalusto uusiutui lähes kokonaan. Tomi toi palveluvalikoimaan siirrettävät vuokra-wc:t.

Viemärinavausyksikkö avaamassa rivitaloyhtiön tonttiviemäriä 2005.

Nimenmuutos Hurrikaaneiksi

Vuonna 2009 yrityksen vetovastuu siirtyi Tomin veljille Kim ja Karo Heinolle. Samana vuonna yrityksen nimi muutettiin Hurrikaanit Ympäristöhuolloksi. Yritykseen kehitettiin uusia toimintatapoja ja luotiin sisäinen koulutusmalli. Ympäristöyritysten liitto nimesi vuonna 2010 Hurrikaanit vuoden ympäristöalan yritykseksi.

Nykyisin perheyrityksen vetämisestä vastaavat veljekset Karo ja Kim Heino.

Hurrikaanit - Karo ja Kim Heino
Hurrikaanit - Seisoo ja katsoo vasemmalle

Tunnuslauseemme vuodesta 1964:
kyllä onnistuu