Ajankohtaista
Hurrikaanien viemärihuolto kovassa kasvussa Kouvolan – Kotkan alueella.
Hurrikaanien Vapun tienoilla Kymenlaaksossa alkanut toiminta on otettu innolla vastaan.
Palveluillemme tuntuu olevan tarvetta ja kysyntä on hyvä.
Mikko Palmumaa on kiertänyt ahkerasti isännöitsijöitä ja huoltoliikkeitä. Yhdessä on kartoitettu tarpeita
ja mietitty taloudellisen käyttöiän ja toimivuuden kannalta parhaita huoltoratkaisuja.
Viemäreiden ennakkohuolto, puhdistukset ja kuvaukset,
putkistojen kuntotutkimukset ja yksittäisten vikojen selvitykset, kaivojen ja erottimien määräaikaishuollot ja tarkastukset.
Näille perushuoltopalveluille on jatkuvasti tarvetta. Hurrikaanien palvelupakettien myötä ostaminen on tehty asiakkaalle mahdollisimman helpoksi.
Asiakas voi ostaa juuri ne palvelut mitkä haluaa ja hinnoittelu on sovittu etukäteen. Yllättäviä piilo- tai lisäkustannuksia ei tule.
Käytössä on joko aikaan perustuva tuntihinnoittelu tai kiinteähintainen urakka.
Hurrikaanien kalusto liikkuu Kotkan – Kouvolan alueella päivittäin. Olipa palvelutarpeesi iso tai pieni niin meiltä saat apua.
Yksittäinen sadevesikaivokin on tyhjennettävä säännöllisesti. Näin varmistuu sadevesijärjestelmän toimivuus ja vältyt ikäviltä yllätyksiltä. Sopiva tyhjennysväli on enintään parin vuoden välein.
Viemäritukokset avaa päivystyspalvelumme. Olemme valmiina kaikkina kellonaikoina vuoden jokaisena päivänä.
Soita rohkeasti Mikolle, pyydä tarjousta ja tilaa. Mikko Palmumaa puh. 050 428 0761
Päivystysnumeromme palvelee 24 h/vrk, puh. 050 501 8009.

|